Synnytys

Rakkauden täyttämä vesisynnytys

Odotin neljättä lastani ja suurin toiveeni oli synnyttää kotona. Taloudellinen tilanne ei kuitenkaan sitä suonut, joten valitsin sairaalasynnytyksen. Halusin myös mahdollisimman kodinomaisen synnytyksen sairaalassa eli vesisynnytyksen, edelliset lapset ensimmäistä syntymää lukuunottamatta olivat syntyneet niin nopeasti, ettei ammeeseen oltu keretty. Odotin innolla tulevaa neljättä synnytystäni.

Maanantaina 30.10. aamuyöllä viiden jälkeen tunsin kuukautismaisia jomotuksia selässä ja alavatsalla. Olin varannut ajan kymmeneksi vyöhyketerapiaan, jotta saisin lisärentoutta ja vauva ehkä innostuisi syntymään. Laskettu aika oli ollut edellisenä keskiviikkona. Kymmeneltä menin vyöhyketerapiaan, siellä ollessani tunsin muutamia supistuksia ja vyöhyketerapeutti totesikin, että nyt on paljon tapahtumassa kehossani. Kehoni oli täysin valmis ja avoinna hoidolle. Olin aivan onnessani ja suorastaan täppinöissäni. Oli hienoa tuntea, miten kehoni työskenteli ja rakkaan vauvan tapaaminen lähestyi.

Pitkin päivää tunsin epäsäännöllisiä supistusaaltoja. Hain pienemmät metsäkerhosta ja vanhin saapui koulusta. Pelailimme lautapelejä, söimme ruokaa ja puhuimme synnytyksestä. Innostuinpa pesemään myös vessoja siinä päivän aikana. Olin aivan haltioissani siitä, että sain tuntea pikkuhiljaa voimistuvia supistuksia ja tiesin, että nyt vauva tahtoi syntyä. Otin supistuksia vastaan syvähengitellen ja jumppapallon päällä lantiota keinuttaen. Ajattelin jokaisen supistuksen olevan upea aalto, jonka mukaan hyppäsin ja työskentelin yhdessä sen upean aallon kanssa, jokainen aalto oli lähempänä vauvani syliin saamista. Kuuntelin rentouttavaa musiikkia ja touhuilin lasteni kanssa. Lapsia jännitti hurjasti, kun pikkuveljen syntymä oli vihdoin koittanut. Isosiskolla pääsi jännityksen kyyneleet, kun keskustelimme synnytyksestä. Miten ihanasti jokainen olikaan mukana tässä syntymässä.

Seitsemän aikaan illalla alkoivat säännölliset supistusaallot ja tunsin, miten synnytys lähti kunnolla käyntiin. Koin silloin hyväksi soittaa sairaalaan, jotta varaisivat meille ammeen. Sanoin tulevani illan aikana. Olin helpottunut, kun amme oli vapaana ja saisin synnyttää pikkuisen rakkaamme veteen toivomallani tavalla.

Mieheni oli tullut töistä. Minä menin suihkuun ja lilluin lastemme kylpyammeessa (kyllä, luit oikein!) ottaen syvähengittäen vastaan vielä niin lempeitä, mutta varmoja supistusaaltoja. Tunsin niin syvää onnellisuutta ja kiitollisuutta kehostani ja vauvastani sekä siitä, miten upeasti työskentelimme yhdessä. Tunsin oloni täysin rentoutuneeksi ja onnelliseksi. Hyvästelin rakkaat 6-, 5- ja 3-vuotiaat lapseni. He menivät naapuriin tuttuun ja turvalliseen kotiin hoitoon.

Me lähdimme mieheni kanssa ajelemaan kohti sairaalaa. Olin lämmittänyt kaurapussit matkalle ja supistuksia tuli noin 10 minuutin välein. Nauroimme mieheni kanssa supistusaaltojen välissä, miten menemme testaamaan Oulaisten uuden uimahallin ja muuta läppää lennättelimme.

Meillä oli kyllä hauskaa ja mahtava fiilis. Minulla oli niin turvallinen, rakastettu ja hyvä olla, sillä tiesin, että me olimme mieheni kanssa loistava tiimi. Oltiin oltu jokaisessa synnytyksessämme. Upeita ja kauniita kaikki ja taas saisimme kokea jotain todella upeaa, pyhää ja ainutlaatuista. Kohta me taas menisimme ”elefanttimarssia” sairaalan käytävällä, niin oli ollut jokaisessa synnytyksessä. Supistusaallon tullen minä syvähengittelin supistusaallon kanssa ja mieheni painoi kauratyynyä selkääni meidän hitaasti kävellen eteenpäin.

Saavuimme tuttuun sairaalaan puoli yhdeksältä. Annoin kätilölle luvan tehdä sisätutkimuksen, mutta sanoin myös, etten halua enempää sisätutkimuksia, kehoni kyllä osaa kertoa, milloin on aika hengitellä pieni ulos. Olin yllätyksekseni 7cm auki. Sanoinkin miehelleni käyrällä seisten ollessani, että miten uskomattoman hienosti olin auennut ja tilaa tehnyt vauvalle, vaikka minusta tuntui että synnytys oli vasta alussa. Syvähengitellen, kauratyynyjen avulla sekä lantiota keinutellen oli helppoa ja rentoa ottaa supistuksia vastaan. Tuntemukset olivat todella maltillisia ja niitä tuli edelleen 10 minuutin välein. Olin halunnut tulla ajoissa sairaalaan, jotta kerkeäisin olla vedessä rauhassa ennen vauvan syntymää.

Kätilö meni heti täyttämään ammetta ja pääsinkin yhdeksältä ammeeseen. Olin toivonut, että saisimme olla mieheni kanssa kahdestaan salissa. Jos haluaisimme kätilön huoneeseen soittaisimme kelloa. Kätilöt kunnioittivat toivettani. Menin ensin lillummaan veteen itsekseni. Vesi tuntui ihanalta, lempeältä ja rentouttavalta. Siellä oli ihanaa liikuskella juuri sillä tavalla, miten kehoni halusi. Supistusten tullessa roikuin narusta ja keinuttelin lantiota syvähengitellen, kuvittelin lantioni olevan kuin kaunis ruusu, joka avautuu ja tekee tilaa vauvalle. Mies laittoi kuumalla vedellä täytetyn minigrippussin selkääni joka supistuksella. Se helpotti selän kuumotusta. Kännykästä kuului valitsemaani rauhallista musiikkia, huoneessa oli hämärää ja hiljaista.

Ammeeseen mentyäni aloin kuin itsestään laulaa syvähengityksen lomassa synnytyslaulua eli matalaa aaaa supistusten tullessa. Se tuntui syventävän entisestään synnytyskuplaani ja vaivuin supistusten tullessa omaan ja vauvani yhteiseen maailmaan. Puolentoista tunnin päästä mieheni tuli kanssani ammeeseen. Oli ihanaa, kun hän tuli lähelleni, sain roikkua hänen sylissään halattavana ja olla lähellä. Supistukset alkoivat voimistua pikkuhiljaa entisestään ja syvähengitys ja synnytyslaulun avulla pärjäsimme hienosti. Mies painoi selkääni. Vesi tuntui ihanalta ja lempeältä ympärillämme. Välillä mieheni tarjosi minulle vettä.

Syntymä oli rauhallinen, lempeä ja kaunis. Eteni selvästi hitaasti. Vauvalla ei tuntunut olevan kiirettä. Naureskelimme, ehtisikö vauva syntyä tämän päivän puolella vai menisikö kuun viimeiselle päivälle. Nousin muutaman kerran ammeesta käymään vessassa ja ottamaan käyrää. Käyrää otettiin toiveistani seisten. Oli ihanaa palata veden syleilyyn takaisin.

Supistusten voimistuessa vaivuin yhä enemmän omaan maailmaan ja tunsin miten vauvamme matkasi jokaisella supistuksella yhä lähemmäa minua ja miestäni. Tuntemukset olivat upeita ja olin ihmeissäni jälleen niiden siitä voimasta mitä itsestäni löytyi. Kuvittelin ja tunsin miten omat kehoni endorfiinit ja oksitosiinit virtasivat.

Synnytyssalissa oli täysin hiljaista, vain minun matala aaaaa 7-5 minuutin välein kaikuin huoneessa. Olimme kuin kotona mieheni kanssa, koska kukaan ei häirinnyt meitä, olimme vain me ja vauvamme.

Viimeinen tunti kun alkoi ennen vauvan syntymää tuntui polte todella voimakkaasti ja tunsin heti, että nyt haluaisin paeta. Sanoin miehelleni, että nyt on se hetki, jolloin tuntuu epätoivoiselta, se täysin luonnollinen hetki, mutta jo lähellä syntymää. Mieheni tsemppasi, halasi, silitti selkää, sanoi, miten upeasti ja vahvasti työskentelin voimakkaiden tuntemusten ja supistusten kanssa. Se auttoi ja muistin jälleen, että jokainen supistusaalto on lähempänä pienen rakkaani syntymää. Puristin mieheni kaulaa yhä kovemmin ja muistaen kuitenkin pitää lantion keinunnassa ja avoimena, jotta pikkuisemme edelleen saisi laskeutua ja pian syntyä. Kehoni alkoikin kuin itsestään työntää vauvaa ulos, jolloin pyysin miestäni soittamaan kätilön paikalle. Olin kertonut haluavani ottaa vauvan itse vastaan. Tuntui hurjalta, että pikkuinen olisi kohta sylissämme. Jokainen supistusaalto tunsin kuinka vauva liikkui ja kääntyi synnytyskanavassa ja olin onnellinen kun vihdoin kohtaisimme.

Kaksi ihanaa kätilöä tuli paikalle. He istuivat taskulampun kanssa altaan vierellä hiljaa. Välillä kuuntelivat sydänääniä, tosin sitä en edes itse huomannut, sillä olin hyvin vahvasti omassa euforisessa tilassani.
Hengitellen ja synnytyslaulua laulaen kehoni työnsi kuin itsestään vauvaa alaspäin, minun ei tarvinnut ponnistaa kuten ei kahdessa aikaisemmassakaan synnytyksessä. Puhuin vauvalle, josko sinä haluaisit jo tulla sieltä. Sillä tunsin, että vauvalla oli selkeästi isompi pää kuin sisaruksillaan. Oli hieman yllätys ja myös ihanaa, ettei hän syntynyt syöksyllä. Lopulta klo 00.59 , 19 minuutin hengittelyn ja synnytyslaulun säestämänä syntyi ihana rakas poikamme, ja käännyin nostaen hänet itse ensimmäisenä syliini. Miten kaunis ja upea vauva ja synnytys. Vauva vain katseli ympärilleen minun ollessa mieheni syleilyssä ja vauva meidän molempien sylissä. Vauva ei itkenyt, hän katseli ja ihmetteli, hän oli saanut tulla lempeästi maailmaan minun syliini. Olimme niin onnellisia siinä, me kaikki kolme. Kätilöt siinä katsoen meidän ensimmäisiä hetkiämme. He olivat kunnioittaneet toivettani, olin ihan itse saanut käydä matkan vauvan ja mieheni kanssa, ilman mitään häiriöitä.

Synnytykseni oli täynnä rakkautta, rauhaa ja lempeyttä. Niiin kaunis ja voimaannuttava ja juuri niin täydellinen synnytys kuin olin etukäteen toivonut ja valmistautunut. Synnytykseni kesti 6 tuntia, joista 4 tuntia sain olla ammeessa. Aivan mieletön kokemus.

Kaikki neljä lastani on saanut syntyä Oulaskankaalla ja en voisi olla onnellisempi siitä paikasta. Siellä jos jossain onnistui tällainen todella kodinomainen synnytys.

– Rakkaudesta synnytyksiin, 28, Pohjois-Pohjanmaa

Synnytys

Viides kerta

Kertomus ihanasta ja voimaannuttavasta synnytyksestäni. Perheemme kuopus, viides lapsemme, syntyi 26.8.2018.

Synnytys oli täysin erilainen kuin neljä aiempaa. Aiemmat raskauteni menivät toinen toistaan pidemmälle, kaikki yli lasketun ja synnytykset käynnistyivät supistuksilla. Tällä kertaa pääsin yllättymään ja synnytys käynnistyikin 39+0, kun havahduin lapsivesien menoon kesken päiväunieni 🙂

Vedet menivät siis 25.8. klo 13. Hetken seurasin varmistuakseni lapsivedestä ja soittelin sitten sairaalaan. Sairaalaan menin puolisentoista tuntia myöhemmin ilman merkkiäkään supistuksista. Juttelin kätilön kanssa synnytystoiveistani ja hän laittoi akuneulat käyrillä makoillessani, jotta saataisiin supistukset käyntiin. Kohdunsuu oli 3cm auki. GBS osottautui positiiviseksi, mikä sai pienen epätoivon valtaamaan mielen… Se ajatus luonnonmukaisesta vesisynnytyksestä alkoi tuntua askeleen kaukaisemmalta, mutta kätilö sai valettua uskoa takaisin. Pääsin hetkeksi kotiin ja illaksi takaisin sairaalaan…

Illalla ei edelleenkään supistuksista ollut merkkiäkään ja etukäteen jo puhuttiin, että aamulla mietitään synnytyksen jouduttamista, jos tilanne jatkuu ennallaan. Yön vietin tanssien Antti Tuiskun tahdissa supistuksia toivoen. Vähitellen niitä alkoikin tulemaan ja ensimmäiset kipeähköt supistukset alkoi klo 3. Klo 6 aamulla pyysin tensin ja soittelin miehen paikalle. Supistuksia tuli 5-20min välein ja olivat aika ”helppoja” enkä kokenut olevani kipeä. Supistusten ansiosta oksitosiini saisi vielä odottaa ja katsottiin miten tilanne siitä etenee. Supistukset olivat epäsäännöllisiä koko aamupäivän, kävin välillä ammeessakin torkkumassa, kuljin rappusia, roikuin joogaliinoissa ja istuskelin pallon päällä, mutta säännöllisyys puuttui ja supistuksia tuli harvakseltaan. Lisäksi koin, että supistukset olivat helposti kestettävissä ja aikaisempiin synnytyksiin verraten ajattelin, että ollaan vielä hyvinkin alkutekijöissä.

Iltapäivällä 13.30 aikoihin olin 8cm auki, mutta vauvan pää oli karannut korkealle. Olin saanut jo useaan kertaan antibiootit ja supistukset pysyivät edelleen samanlaisina kuin aiemmin. Päädyttiin laittamaan oksitosiinia tippumaan, koska vesienmenosta oli yli vuorokausi aikaa. Tässä kohtaa pyysin ilokaasun varmuudeksi lähettyville. Ensimmäiset kaksi supistusta tulivatkin hyvin pian oksitosiinin aloituksen jälkeen ja olivat kuten aiemmatkin, pieniä. Tässä vaiheessa jäimme miehen kanssa kahdestaan juttelemaan niitä näitä ja seisoskelin sängyn vierellä. Yhtäkkiä iski voimakas supistus ja turvauduin ilokaasuun. Supistus kesti pitkään (tai siltä ainakin tuntui) ja tunsin kuinka vauva voimalla painoi alaspäin. Supistuksen hellittäessä tunsin vauvan pään kiristävän alhaalla ja mies kehotti siirtymään sängylle. Seuraava supistus tuli samalla voimalla ja soitettiin kelloa. Nojasin sängynpäätyyn polvillani ja kolmannen supistuksen tullessa tunsin kuinka vauva syntyy vauhdilla ja kätilön saapuessa opiskelijan kanssa salin ovesta sisälle, syntyi meidän pieni tyttövauvamme kokonaisuudessaan raketin lailla suoraan pöksyihin. Oksitosiinin aloituksesta ehti kulua ehkä vartti, kun vauva oli maailmassa. Säännöllisiä supistukset eivät missään vaiheessa olleet. Loppu oli vauhdikas, mutta kokemus aivan mieletön. En saanut vesisynnytystä, jota alunperin toivoin, mutta sain ennen kaikkea aktiivisen synnytyksen, jossa koin mieletöntä mielenrauhaa läpi koko synnytyksen. Alusta loppuun asti oli vakaa usko ja luottamus omaan kehoon ja pystyvyyteen. Tunnen syvää kiitollisuutta tästä kokemuksesta.

– Suvi, 30, Hyvinkää