Synnytys

Älä jää sänkyyn makaamaan

Tammikuussa 2011 istui Kätilöopiston sairaalan päivystysosastolla pettynyt synnyttäjä puolisoineen. Olin tullut tunnustaneeksi, että lapsivettä oli tainnut tihkua jo kohta pari vuorokautta – kun sen itsekin jälkikäteen vasta sinä aamuna supistusten käynnistyttyä olin hoksannut.

Ymmärrän ja yleensä arvostan sovittuja hoitokäytäntöjä, täytyyhän niitä olla, mutta kun se sattuu omalle kohdalle, harmittaa. Pitkä lapsivedenmeno torppasi tieni Haikaranpesään, missä esikoinen oli syntynyt. Ja nyt varmaan alkaisi painostus synnytyksen vauhdittamiseen. Itse tiesin, että synnytys on kyllä käynnissä, mutta hoitohenkilökunta puhui peräti käynnistämisestä. Sisätutkimuksessa kätilö ei edes ylettänyt kohdunsuulle. Supistukset olivat laantuneet. Cytotecia tarjottiin.

En vastusta tarpeellisia toimenpiteitä, mutta halusin olla ihan itse päättämässä tästä yksittäisestä – minun! – tapauksestani. Kysyimme siis lääkäriltä edes jonkinlaista lukua kuinka yleisiä vastasyntyneiden vakavat infektiot tai muut komplikaatiot pitkän lapsivedenmenon yhteydessä ovat.
”Ei teidän sitä tarvitse tietää, ette te tutkimustiedon perusteella voi tehdä päätöstä”, oli lääkäri mieltä. Kismitti kovasti. Sehän on se AINOA asia, jonka varassa päätöksen voi tehdä! Vaikka ymmärtääkin, ettei siitä voi johtaa mitään suoraa lupausta yksittäistapaukseen.

Sairaalassa oli töissä vanha tuttu, jolle tekstasin, että olen nyt täällä päivystyksessä. Hän pitkän linjan aktiivisynnytyskätilö ehti hallintohommiltaan piipahtamaan. Saimme kuulijan, ymmärtäjän ja ennen kaikkea kullanarvoisen neuvon: ”älä jää tänne sänkyyn makaamaan, lähtekää ulos, pois sairaalasta, ottakaa tilanne takaisin” (voi olla, että sanat olivat toiset mutta näin tämän kuulin ja muistan).

Lähdimme siis kävelylle. Cytotecit tuotiin pöydälleni, mutten ottanut, lupasin harkita asiaa uudelleen illemmalla.

Ja niin kävi, että siinä kävellessä supistukset taas voimistuivat. Piti jo välillä pysähtyä niitä vastaanottamaan. Kello lähenteli viittä, osastolla oli ruoka-aika. Puoliso lähti kotiin syömään, ja minä osastolle.

Ruoka rentouttaa lisää! Syötyäni olin jo niin supistuksissa, etten saanut tarjotinta nostettua kärryyn takaisin. Toinen äiti auttoi, ja kutsui hoitajan. Sain siirtyä synnytyspuolelle. Soitin puolisolle, että syö äkkiä ja lähde takaisin.

Toivoin saada olla synnytyshuoneessa yksin puolison tuloon asti, kai siinä oli vähän ”jos en saa Haikaranpesän kätilöitä en halua ketään” -tunnelmaa. Luottamus ei ollut korkealla, mutta en kokenut kätilöä häiriöksikään. Sanoi tulevansa seitsemältä ottamaan käyrää.

Puoliso tuli seitsemältä. Kätilö ehkä kaksikymmentä yli. Vauva 19:40. Cytotecit jäivät sinne päivystysosaston pöydälle.

– Kalla

Kerro muillekin!
Pin Share