Synnytys

Romeon syntymä

Haluan rohkaista kaikkia, varsinkin niitä, joilla on ei niin voimaannuttava synnytys takanaan, sekä ensisynnyttäjiä: jokainen synnytys on erilainen.

Tämä oli minun kolmas synnytykseni.

Ensimmäinen synnytys oli lyhyesti kuvattuna oksitosiinilla ja kalvojenpuhkaisulla nopeutettu ilman kivunlievitystä ja se tuntui elävältä teurastamiselta. Epiduraali ei toiminut ja minua ei uskottu. Ehdin saada pudendaali- ja välilihanpuudutuksen juuri ennen ponnistamista.

Toisessa synnytyksessä taas epiduraali toimi. En tuntenut mitään ja pahinta oli, että se meni päähän ja olin niin huumattu ja sekaisin, etten tajunnut edes omista käsistäni mitä ne ovat. Yksi elämäni kauheimmista kaksituntisista. Onneksi vaikutus lakkasi ennen ponnistusvaihetta ja loppu synnytys oli hieno kokemus jakkaralla.

Kolmas synnytykseni oli voimaannuttava ja kaikinpuolin mahtava synnytys hengittäen altaaseen. En ikinä olisi uskaltanut edes haaveilla tälläisestä ilman doulaa. Minulla oli pelko synnyttää ilman epiduraalia sekä sen avulla, joten en tiennyt miten voisin selvitä.

Otin doulaani yhteyttä heti kun selvisi, että olen raskaana. Hänen kanssaan sain avoimesti jakaa kaikki pelkoni ja ajatukseni. Hän opasti ja neuvoi minua, miten voin lähteä valmistautumaan synnytykseen. Häneltä sain vinkkejä kursseista ja materiaalista, joista voin opiskella ja miten voin valmistautua. Sain kuulla Aktiivinen synnytys ry:n FB-ryhmästä ja olen lukenut kaikki Sydänääni-lehdet sekä osallistuin Rento synnytys -verkkokurssille.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahdesta eteenpäin minua supisteli säännöllisen epäsäännöllisesti aamuun saakka niin, että välillä nousin ylös toivoen, että supistukset alkaisivat tulla kivuliaiksi. Aamulla, kun aloitin aamutoimet ja aamupalan laiton perheelle, hävisivät tietenkin kaikki tuntemukset. Kirjoitin doulalleni klo 7:30, että mitähän sitä tänään tekisi, raskausviikkoja oli koossa 40+4. Tälläisiä öitä oli ollut takana jo saman viikon torstaina sekä rv 35.

Klo 10:46 soitin doulalleni, kun olin juuri asentanut mieheni kanssa TENS- laitteen ja tuli pikkuisen napakampi aalto. Molemmat aiemmat synnytykseni olivat olleet melko nopeita, 4-5 tuntia, joten tiesin, että nyt oli pakko olla tosi kyseessä. Saija lähti samantien kohti Naistenklinikkaa Vehmaalta.

Doula neuvoi minua olemaan sairaalaan yhteydessä ja kertomaan ammetoiveestani ja että tulemme vielä tänään. Soitin sairaalaan klo 11:40.

Mieheni ja anoppini olivat lähdössä lasten kanssa ulos. Tällöin synnytysaallot tuntuivat sen verran voimakkaasti 7-10 minuutin välein, että sanoin miehelleni, etteivät lähtisi kauaksi kotoa. Mieheni jäi lopulta kotiin kanssani. Laitoimme rentouttavaa musiikkia ja aaltojen välissä laitoin tavarat valmiiksi. Kahdeltatoista aaltoja tuli jo 3-5 minuutin välein, mutta pystyin vielä olemaan kotona kipujen kanssa. Puoli yhden aikaan vielä juttelin Saijan kanssa, että hän tulisi meille ensin.

Lapsetkin tulivat sisään ja söimme lounaan. Lounaan aikana nousin ottamaan synnytysaallon vastaan ja ensimmäistä kertaa mukaan tuli ääni. 3,5-vuotias esikoiseni kysyi, mikä äitillä on. Klo 12:48 soitin Saijalle, että tulee sairaalaan suoraan. Juuri tätä ennen tuli sellainen aalto, että kaipasin olla jo sairaalassa. Sanoin miehelleni hieman jo hätääntyneellä äänellä, että NYT mennään. Soitin sairaalaan autosta klo 13:00.

Matkalla sairaalaan otin vastaan yhden kevyemmän aallon sekä juuri ennen sairaalaa todella voimakkaan aallon. Mieheni meinasi ajaa minne sattuu, kun ”synnytyslauluni” oli jo melko voimakas.

Saija odotti minua ovella ja mieheni meni parkkeeraamaan auton. Huonetta odotellessa otin vastaan pari voimakasta aaltoa aulassa sohvaan nojaten ja käytin ääntä. Olin jo niin omassa kuplassani, ettei muiden ihmisten läsnäolo haitannut.

Vihdoin meidät kirjattiin sisään klo 13:29 ja kätilö ohjasi meidät huoneeseen, jossa nojailin tasoon ja välillä mieheeni ja vastaanotin kaksi tai kolme aaltoa. Sitten sain itseni aaltojen välissä sängylle sydänkäyrää ja sisätutkimusta varten. Olin auki 5-6cm. Ajattelin, että vielä noin 1-1,5h kunnes vauva syntyy. Tässä vaiheessa aallot olivat niin voimakkaita, että oli lähellä, että pysyykö mieli mukana ja säilyykö usko itseeni.

Oli aika siirtyä altaaseen ja minua pelotti, miten selviän ilman TENS-laitetta, sillä tiesin, että muuta en enää voi saada kivunlievitykseen. Otin vielä vastaan aallon halaten aviomiestäni. Mieheni syleily ja suukot helpotti hetkeä ihan sanoinkuvaamattoman paljon. Minua helpotti myös se, kun Saija aina aallon aikana painoi lantiosta ja rohkaisi minua.

Muistan kuinka tärisin pelosta, kun Saija otti TENS-laitteen elektrodit irti ja kätilö ihanasti kannusti, että ”vesi kyllä auttaa sinua, sinä pystyt siihen”.

Nousin ammeeseen ja menin polvilleni vastaanottamaan seuraavan aallon, ja sitten menikin vedet. Vaisto saneli laittamaan käden haarojen väliin ja tunsin hiukset. Saija kuiskaili minulle kuunnella ja myötäillä kehoa ja hengittää. Vedin uudelleen henkeä ja hengitin ääneen ulos ja pieni pää oli kädessäni. Kehoni lepäsi hetken, ja seuraavalla aallolla hengitin vauvan tähän maailmaan. Kätilö auttoi kanssani vauvan syliini ja otti napanuoran kaulan ympäriltä. Siinä hän nyt oli: meidän pieni ja täydellinen Romeo. Kello oli 14:03.

Kiitos Aktiivinen synnytys ry:n keskusteluryhmä, doulani Saija Kiviniemi, kätilöni ja mieheni ja synnytyksen kuvannut siskoni sekä Rento Synnytys -kurssi, ilman teitä tämä ei olisi onnistunut.

Kuva: Krista Mantsinen
– Jenni Marika Dias, 35, Helsinki
Kerro muillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *