Synnytys

Viides kerta

Kertomus ihanasta ja voimaannuttavasta synnytyksestäni. Perheemme kuopus, viides lapsemme, syntyi 26.8.2018.

Synnytys oli täysin erilainen kuin neljä aiempaa. Aiemmat raskauteni menivät toinen toistaan pidemmälle, kaikki yli lasketun ja synnytykset käynnistyivät supistuksilla. Tällä kertaa pääsin yllättymään ja synnytys käynnistyikin 39+0, kun havahduin lapsivesien menoon kesken päiväunieni 🙂

Vedet menivät siis 25.8. klo 13. Hetken seurasin varmistuakseni lapsivedestä ja soittelin sitten sairaalaan. Sairaalaan menin puolisentoista tuntia myöhemmin ilman merkkiäkään supistuksista. Juttelin kätilön kanssa synnytystoiveistani ja hän laittoi akuneulat käyrillä makoillessani, jotta saataisiin supistukset käyntiin. Kohdunsuu oli 3cm auki. GBS osottautui positiiviseksi, mikä sai pienen epätoivon valtaamaan mielen… Se ajatus luonnonmukaisesta vesisynnytyksestä alkoi tuntua askeleen kaukaisemmalta, mutta kätilö sai valettua uskoa takaisin. Pääsin hetkeksi kotiin ja illaksi takaisin sairaalaan…

Illalla ei edelleenkään supistuksista ollut merkkiäkään ja etukäteen jo puhuttiin, että aamulla mietitään synnytyksen jouduttamista, jos tilanne jatkuu ennallaan. Yön vietin tanssien Antti Tuiskun tahdissa supistuksia toivoen. Vähitellen niitä alkoikin tulemaan ja ensimmäiset kipeähköt supistukset alkoi klo 3. Klo 6 aamulla pyysin tensin ja soittelin miehen paikalle. Supistuksia tuli 5-20min välein ja olivat aika ”helppoja” enkä kokenut olevani kipeä. Supistusten ansiosta oksitosiini saisi vielä odottaa ja katsottiin miten tilanne siitä etenee. Supistukset olivat epäsäännöllisiä koko aamupäivän, kävin välillä ammeessakin torkkumassa, kuljin rappusia, roikuin joogaliinoissa ja istuskelin pallon päällä, mutta säännöllisyys puuttui ja supistuksia tuli harvakseltaan. Lisäksi koin, että supistukset olivat helposti kestettävissä ja aikaisempiin synnytyksiin verraten ajattelin, että ollaan vielä hyvinkin alkutekijöissä.

Iltapäivällä 13.30 aikoihin olin 8cm auki, mutta vauvan pää oli karannut korkealle. Olin saanut jo useaan kertaan antibiootit ja supistukset pysyivät edelleen samanlaisina kuin aiemmin. Päädyttiin laittamaan oksitosiinia tippumaan, koska vesienmenosta oli yli vuorokausi aikaa. Tässä kohtaa pyysin ilokaasun varmuudeksi lähettyville. Ensimmäiset kaksi supistusta tulivatkin hyvin pian oksitosiinin aloituksen jälkeen ja olivat kuten aiemmatkin, pieniä. Tässä vaiheessa jäimme miehen kanssa kahdestaan juttelemaan niitä näitä ja seisoskelin sängyn vierellä. Yhtäkkiä iski voimakas supistus ja turvauduin ilokaasuun. Supistus kesti pitkään (tai siltä ainakin tuntui) ja tunsin kuinka vauva voimalla painoi alaspäin. Supistuksen hellittäessä tunsin vauvan pään kiristävän alhaalla ja mies kehotti siirtymään sängylle. Seuraava supistus tuli samalla voimalla ja soitettiin kelloa. Nojasin sängynpäätyyn polvillani ja kolmannen supistuksen tullessa tunsin kuinka vauva syntyy vauhdilla ja kätilön saapuessa opiskelijan kanssa salin ovesta sisälle, syntyi meidän pieni tyttövauvamme kokonaisuudessaan raketin lailla suoraan pöksyihin. Oksitosiinin aloituksesta ehti kulua ehkä vartti, kun vauva oli maailmassa. Säännöllisiä supistukset eivät missään vaiheessa olleet. Loppu oli vauhdikas, mutta kokemus aivan mieletön. En saanut vesisynnytystä, jota alunperin toivoin, mutta sain ennen kaikkea aktiivisen synnytyksen, jossa koin mieletöntä mielenrauhaa läpi koko synnytyksen. Alusta loppuun asti oli vakaa usko ja luottamus omaan kehoon ja pystyvyyteen. Tunnen syvää kiitollisuutta tästä kokemuksesta.

– Suvi, 30, Hyvinkää