Synnytys

Rakkauden täyttämä vesisynnytys

Odotin neljättä lastani ja suurin toiveeni oli synnyttää kotona. Taloudellinen tilanne ei kuitenkaan sitä suonut, joten valitsin sairaalasynnytyksen. Halusin myös mahdollisimman kodinomaisen synnytyksen sairaalassa eli vesisynnytyksen, edelliset lapset ensimmäistä syntymää lukuunottamatta olivat syntyneet niin nopeasti, ettei ammeeseen oltu keretty. Odotin innolla tulevaa neljättä synnytystäni.

Maanantaina 30.10. aamuyöllä viiden jälkeen tunsin kuukautismaisia jomotuksia selässä ja alavatsalla. Olin varannut ajan kymmeneksi vyöhyketerapiaan, jotta saisin lisärentoutta ja vauva ehkä innostuisi syntymään. Laskettu aika oli ollut edellisenä keskiviikkona. Kymmeneltä menin vyöhyketerapiaan, siellä ollessani tunsin muutamia supistuksia ja vyöhyketerapeutti totesikin, että nyt on paljon tapahtumassa kehossani. Kehoni oli täysin valmis ja avoinna hoidolle. Olin aivan onnessani ja suorastaan täppinöissäni. Oli hienoa tuntea, miten kehoni työskenteli ja rakkaan vauvan tapaaminen lähestyi.

Pitkin päivää tunsin epäsäännöllisiä supistusaaltoja. Hain pienemmät metsäkerhosta ja vanhin saapui koulusta. Pelailimme lautapelejä, söimme ruokaa ja puhuimme synnytyksestä. Innostuinpa pesemään myös vessoja siinä päivän aikana. Olin aivan haltioissani siitä, että sain tuntea pikkuhiljaa voimistuvia supistuksia ja tiesin, että nyt vauva tahtoi syntyä. Otin supistuksia vastaan syvähengitellen ja jumppapallon päällä lantiota keinuttaen. Ajattelin jokaisen supistuksen olevan upea aalto, jonka mukaan hyppäsin ja työskentelin yhdessä sen upean aallon kanssa, jokainen aalto oli lähempänä vauvani syliin saamista. Kuuntelin rentouttavaa musiikkia ja touhuilin lasteni kanssa. Lapsia jännitti hurjasti, kun pikkuveljen syntymä oli vihdoin koittanut. Isosiskolla pääsi jännityksen kyyneleet, kun keskustelimme synnytyksestä. Miten ihanasti jokainen olikaan mukana tässä syntymässä.

Seitsemän aikaan illalla alkoivat säännölliset supistusaallot ja tunsin, miten synnytys lähti kunnolla käyntiin. Koin silloin hyväksi soittaa sairaalaan, jotta varaisivat meille ammeen. Sanoin tulevani illan aikana. Olin helpottunut, kun amme oli vapaana ja saisin synnyttää pikkuisen rakkaamme veteen toivomallani tavalla.

Mieheni oli tullut töistä. Minä menin suihkuun ja lilluin lastemme kylpyammeessa (kyllä, luit oikein!) ottaen syvähengittäen vastaan vielä niin lempeitä, mutta varmoja supistusaaltoja. Tunsin niin syvää onnellisuutta ja kiitollisuutta kehostani ja vauvastani sekä siitä, miten upeasti työskentelimme yhdessä. Tunsin oloni täysin rentoutuneeksi ja onnelliseksi. Hyvästelin rakkaat 6-, 5- ja 3-vuotiaat lapseni. He menivät naapuriin tuttuun ja turvalliseen kotiin hoitoon.

Me lähdimme mieheni kanssa ajelemaan kohti sairaalaa. Olin lämmittänyt kaurapussit matkalle ja supistuksia tuli noin 10 minuutin välein. Nauroimme mieheni kanssa supistusaaltojen välissä, miten menemme testaamaan Oulaisten uuden uimahallin ja muuta läppää lennättelimme.

Meillä oli kyllä hauskaa ja mahtava fiilis. Minulla oli niin turvallinen, rakastettu ja hyvä olla, sillä tiesin, että me olimme mieheni kanssa loistava tiimi. Oltiin oltu jokaisessa synnytyksessämme. Upeita ja kauniita kaikki ja taas saisimme kokea jotain todella upeaa, pyhää ja ainutlaatuista. Kohta me taas menisimme ”elefanttimarssia” sairaalan käytävällä, niin oli ollut jokaisessa synnytyksessä. Supistusaallon tullen minä syvähengittelin supistusaallon kanssa ja mieheni painoi kauratyynyä selkääni meidän hitaasti kävellen eteenpäin.

Saavuimme tuttuun sairaalaan puoli yhdeksältä. Annoin kätilölle luvan tehdä sisätutkimuksen, mutta sanoin myös, etten halua enempää sisätutkimuksia, kehoni kyllä osaa kertoa, milloin on aika hengitellä pieni ulos. Olin yllätyksekseni 7cm auki. Sanoinkin miehelleni käyrällä seisten ollessani, että miten uskomattoman hienosti olin auennut ja tilaa tehnyt vauvalle, vaikka minusta tuntui että synnytys oli vasta alussa. Syvähengitellen, kauratyynyjen avulla sekä lantiota keinutellen oli helppoa ja rentoa ottaa supistuksia vastaan. Tuntemukset olivat todella maltillisia ja niitä tuli edelleen 10 minuutin välein. Olin halunnut tulla ajoissa sairaalaan, jotta kerkeäisin olla vedessä rauhassa ennen vauvan syntymää.

Kätilö meni heti täyttämään ammetta ja pääsinkin yhdeksältä ammeeseen. Olin toivonut, että saisimme olla mieheni kanssa kahdestaan salissa. Jos haluaisimme kätilön huoneeseen soittaisimme kelloa. Kätilöt kunnioittivat toivettani. Menin ensin lillummaan veteen itsekseni. Vesi tuntui ihanalta, lempeältä ja rentouttavalta. Siellä oli ihanaa liikuskella juuri sillä tavalla, miten kehoni halusi. Supistusten tullessa roikuin narusta ja keinuttelin lantiota syvähengitellen, kuvittelin lantioni olevan kuin kaunis ruusu, joka avautuu ja tekee tilaa vauvalle. Mies laittoi kuumalla vedellä täytetyn minigrippussin selkääni joka supistuksella. Se helpotti selän kuumotusta. Kännykästä kuului valitsemaani rauhallista musiikkia, huoneessa oli hämärää ja hiljaista.

Ammeeseen mentyäni aloin kuin itsestään laulaa syvähengityksen lomassa synnytyslaulua eli matalaa aaaa supistusten tullessa. Se tuntui syventävän entisestään synnytyskuplaani ja vaivuin supistusten tullessa omaan ja vauvani yhteiseen maailmaan. Puolentoista tunnin päästä mieheni tuli kanssani ammeeseen. Oli ihanaa, kun hän tuli lähelleni, sain roikkua hänen sylissään halattavana ja olla lähellä. Supistukset alkoivat voimistua pikkuhiljaa entisestään ja syvähengitys ja synnytyslaulun avulla pärjäsimme hienosti. Mies painoi selkääni. Vesi tuntui ihanalta ja lempeältä ympärillämme. Välillä mieheni tarjosi minulle vettä.

Syntymä oli rauhallinen, lempeä ja kaunis. Eteni selvästi hitaasti. Vauvalla ei tuntunut olevan kiirettä. Naureskelimme, ehtisikö vauva syntyä tämän päivän puolella vai menisikö kuun viimeiselle päivälle. Nousin muutaman kerran ammeesta käymään vessassa ja ottamaan käyrää. Käyrää otettiin toiveistani seisten. Oli ihanaa palata veden syleilyyn takaisin.

Supistusten voimistuessa vaivuin yhä enemmän omaan maailmaan ja tunsin miten vauvamme matkasi jokaisella supistuksella yhä lähemmäa minua ja miestäni. Tuntemukset olivat upeita ja olin ihmeissäni jälleen niiden siitä voimasta mitä itsestäni löytyi. Kuvittelin ja tunsin miten omat kehoni endorfiinit ja oksitosiinit virtasivat.

Synnytyssalissa oli täysin hiljaista, vain minun matala aaaaa 7-5 minuutin välein kaikuin huoneessa. Olimme kuin kotona mieheni kanssa, koska kukaan ei häirinnyt meitä, olimme vain me ja vauvamme.

Viimeinen tunti kun alkoi ennen vauvan syntymää tuntui polte todella voimakkaasti ja tunsin heti, että nyt haluaisin paeta. Sanoin miehelleni, että nyt on se hetki, jolloin tuntuu epätoivoiselta, se täysin luonnollinen hetki, mutta jo lähellä syntymää. Mieheni tsemppasi, halasi, silitti selkää, sanoi, miten upeasti ja vahvasti työskentelin voimakkaiden tuntemusten ja supistusten kanssa. Se auttoi ja muistin jälleen, että jokainen supistusaalto on lähempänä pienen rakkaani syntymää. Puristin mieheni kaulaa yhä kovemmin ja muistaen kuitenkin pitää lantion keinunnassa ja avoimena, jotta pikkuisemme edelleen saisi laskeutua ja pian syntyä. Kehoni alkoikin kuin itsestään työntää vauvaa ulos, jolloin pyysin miestäni soittamaan kätilön paikalle. Olin kertonut haluavani ottaa vauvan itse vastaan. Tuntui hurjalta, että pikkuinen olisi kohta sylissämme. Jokainen supistusaalto tunsin kuinka vauva liikkui ja kääntyi synnytyskanavassa ja olin onnellinen kun vihdoin kohtaisimme.

Kaksi ihanaa kätilöä tuli paikalle. He istuivat taskulampun kanssa altaan vierellä hiljaa. Välillä kuuntelivat sydänääniä, tosin sitä en edes itse huomannut, sillä olin hyvin vahvasti omassa euforisessa tilassani.
Hengitellen ja synnytyslaulua laulaen kehoni työnsi kuin itsestään vauvaa alaspäin, minun ei tarvinnut ponnistaa kuten ei kahdessa aikaisemmassakaan synnytyksessä. Puhuin vauvalle, josko sinä haluaisit jo tulla sieltä. Sillä tunsin, että vauvalla oli selkeästi isompi pää kuin sisaruksillaan. Oli hieman yllätys ja myös ihanaa, ettei hän syntynyt syöksyllä. Lopulta klo 00.59 , 19 minuutin hengittelyn ja synnytyslaulun säestämänä syntyi ihana rakas poikamme, ja käännyin nostaen hänet itse ensimmäisenä syliini. Miten kaunis ja upea vauva ja synnytys. Vauva vain katseli ympärilleen minun ollessa mieheni syleilyssä ja vauva meidän molempien sylissä. Vauva ei itkenyt, hän katseli ja ihmetteli, hän oli saanut tulla lempeästi maailmaan minun syliini. Olimme niin onnellisia siinä, me kaikki kolme. Kätilöt siinä katsoen meidän ensimmäisiä hetkiämme. He olivat kunnioittaneet toivettani, olin ihan itse saanut käydä matkan vauvan ja mieheni kanssa, ilman mitään häiriöitä.

Synnytykseni oli täynnä rakkautta, rauhaa ja lempeyttä. Niiin kaunis ja voimaannuttava ja juuri niin täydellinen synnytys kuin olin etukäteen toivonut ja valmistautunut. Synnytykseni kesti 6 tuntia, joista 4 tuntia sain olla ammeessa. Aivan mieletön kokemus.

Kaikki neljä lastani on saanut syntyä Oulaskankaalla ja en voisi olla onnellisempi siitä paikasta. Siellä jos jossain onnistui tällainen todella kodinomainen synnytys.

– Rakkaudesta synnytyksiin, 28, Pohjois-Pohjanmaa

Synnytys

Voimaannuttava ammesynnytys

Haluan jakaa tämän upean synnytyskokemuksen, vaikka synnytyksestä onkin kulunut jo jonkin aikaa. Minulla oli toiveissa mahdollisimman luonnollinen ja lääkkeetön synnytys, koska esikoisen synnytyksestä ei jäänyt kovin hyvät fiilikset. Tällä kertaa olin valmistautunut paremmin ja hankkinut itselleni doulan. Lääkkeettömyys kuitenkin jännitti minua ja ajatus tuntui minusta lähes hullulta. Pelkäsin etten pystyisi siihen ja tuottaisin suuren pettymyksen doulalleni Katalle. Onneksi puhuin asiasta Katalle, koska hän sanoi että synnytys etenee täysin minun toiveideni mukaan enkä voisi mitenkään olla yhtään sen huonompi synnyttäjä, vaikken pärjäisikään ilman lääkkeitä. Asian ääneen sanominen sai minut luottamaan taas itseeni. Kata oli myös väläytellyt ajatusta ammesynnytyksestä, enkä halunnut sulkea sitä mahdollisuutta pois vaikka mitään selkeää synnytyssuunnitelmaa minulla ei ollut. Siispä tässä synnytyskertomus toisen poikani syntymästä.

Oli torstai 26.10.2017 ja raskausviikot 40+5. Aamusta saakka oli tuntunut melko napakoita harjoitussupistuksia. Touhusimme tavalliseen tapaan Onnin kanssa. Kävimme ulkona ihmettelemässä ensilunta. Minulla oli tunne, että vauva syntyy pian, joten kävelimme Onnin kanssa vielä ostarilta hakemassa sairaalakassiin evästä. Nostin samalla käteistä, koska olin varannut iltapäiväksi ajan vyöhyketerapiaan. Ajattelin käydä hakemassa supistuksiin vähän lisää voimaa, mikäli ne eivät vahvistuisi iltaan mennessä. Ulkoilun jälkeen menin hetkeksi lepäilemään samalla kun Onni oli päiväunilla. Lepäilyn jälkeen supistukset olivat heikentyneet, joten päätin mennä varaamalleni vyöhyketerapeutille. Vyöhyketerapiahoidon aikana supistukset palasivat, mutta eivät olleet vielä kovinkaan kipeitä. Hoidon pituus oli 1h20min. Tulin kotiin ja söimme iltapalaa ja teimme Onnille iltatoimia. Supistuksia tuli vähänväliä, mutta edelleen melko kivuttomasti.

Noin 20-21 aikoihin supistukset alkoivat kipeytymään, joten laitoin Katalle viestiä ja kerroin supistuksiin tulleen lisää voimaa. Istuin jumppapallon päällä, mutta supistuksen aikaan se ei tuntunut hyvältä. Lähdin käyttämään koiria iltalenkillä, vaikka lantiossa tuntui jo kovaa särkyä ja aina supistuksen tullessa kävely oli hankalaa. Lenkiltä tultuani menin käymään suihkussa saadakseni apua lantiossa ja alaselässä tuntuvaan kipuun. Lämmin vesi tuntui hyvältä vatsalla ja selässä. Otin myös tässä kohtaa särkylääkkeen, mutta siitä ei ollut apua. Kata laittoi viestiä, että hänen kätilöystävänsä on yövuorossa Naistenklinikalla. Kyseinen kätilö oli hoitanut paljon ammesynnytyksiä ja perehtynyt lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin.

Katselimme illalla vielä tv:stä ohjelmaa ja yritin aina supistuksen tullessa hakea hyvää asentoa. Klo 23 aikoihin menimme nukkumaan. Tai oikeastaan Eetu meni nukkumaan, minun nukkumisestani ei tullut mitään. Makoilin sängyssä ehkä n. puolentoistatunnin ajan ja otin supistuksia vastaan hengitellen. Laskin aina supistuksen tullessa hitaasti kymmeneen ja siinä ajassa supistus oli usein ohi. Laskeminen auttoi minua jaksamaan supistuksen yli, koska tiesin sen olevan pian ohi. Supistukset olivat jo kipeitä ja niitä tuli melko usein. En kuitenkaan missään vaiheessa kellottanut supistuksia, kuuntelin vain kehoani.

Kellon ollessa n. 0:30 herätin Eetun ja pyysin häntä asentamaan TENS-laitteen selkääni. Soitin Naistenklinikalle ja puhelun aikana otin pari supistusta vastaan hengitellen ja TENSsin buustinappia painaen. Supistusten väli oli tässä vaiheessa enää muutamia minuutteja. Eetu oli soittanut isälleen ja pyytänyt häntä tulemaan meille, ettei Onnia tarvinnut herättää. Pian Eetun isä saapuikin taksilla pihaamme ja me jatkoimme samalla taksilla kohti Katan osoitetta ja Naistenklinikkaa. Taksimatka tuntui tuskaiselta ja kiemurtelin penkissä. Eetu yritti hieroa alaselkääni, mutta supistuksen tulessa se ei tuntunut hyvältä. Pian Katakin oli kyydissä ja muistutteli minua hengittämään ja rentouttamaan leukani. Hän myös silitti päätäni ja sanoi että otan supistuksia hienosti vastaan. Kun pääsimme perille, pyysin Kataa lisäämään TENSsiin tehoa.

Kirjauduimme sisään klo 1:36 ja otin heti yhden supistuksen vastaan käytävällä olevaan sairaalasänkyyn nojaillen. Kätilö ohjasi meidät synnytyssaliin ja minulle tehtiin sisätutkimus, jossa selvisi että kohdunsuu oli jo 8-9cm auki. En voinut uskoa sitä todeksi. Onnin synnytyksessä olimme kiirehtineet synnytyssairaalalle aivan liian aikaisin, mutta nyt olin pärjännyt kivun kanssa paljon paremmin. Olin niin onnellinen, että puhkesin itkuun. Vauvalta otettiin vielä sydänkäyrää ja kärvistelin supistusten kanssa sen aikaa. Kätilö täytti ammeeseen veden ja ehdotti että voisin siirtyä sinne. Ammehuone oli hämärä, ainoastaan ammeen valot loistivat. Kätilö laittoi taustalle soimaan rauhallista musiikkia. Ennen ammeeseen siirtymistä TENS-laite oli otettava pois. Se jännitti minua hieman, koska TENS oli vienyt pahimman kivun pois.

Asettauduin ammeeseen polvilleni reunaan nojaillen. Eetu istui ammeen toisella puolella ja roikuin hänen kaulassaan lujasti puristaen. Supistukset kipeytyivät ja tihenivät nopeasti. En enää kyennyt rentoutumaan supistusten aikana, vaan hengittely muuttui huutamiseksi. Eetu sai minut hengittämään hänen kanssaan samaan rytmiin näyttämällä mallia. Se oli kuitenkin vaikeaa. Eetu kehui jatkuvasti kuinka hyvin minulla sujuu. Aina supistuksen tullessa kiemurtelin altaassa ja yritin löytää hyvää asentoa, välillä olin polvillaan, välillä kyykyssä. Eetu ja Kata tarjosivat juotavaa, painelivat alaselkää ja muistuttivat minua rentoutumaan. Ponnistelin aina supistuksen tullessa, mutten ollut täysin varma ponnistanko oikeaan suuntaan. Kuiskin Eetulle, että kaipaisin jotakin kivunlievitystä, mutta kätilöni sanoi että vauva on nyt ainoa kivunlievitykseni. Ponnistaessani tunsin sellaisen ”poks”, lapsivesi oli mennyt.

Kätilö kokeili vauvanpään korkeutta ja silloin myös tunsin minne päin ponnistan. Pian vauvan pää syntyi ja ajattelin että repesin varmasti pahasti. Hartiat eivät jostain syystä syntyneet heti seuraavan supistuksen aikana, joten kätilö avusti hieman vauvaa syntymään. Sen jälkeen kätilö pyysi sitten minua kääntymään ja katsomaan veteen. Nostin vauvan vedestä syliini. Eetulta valuivat kyyneleet, mutta itse en saanut edes itkettyä. Olin aivan hämmästynyt ja helpottunut että se oli ohi. Pitelin vauvaa sylissäni ja katselin häntä. Täydellinen poikavauva syntyi 27.10. klo 2:59 ammeeseen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, aivan kuten olin toivonut. Olin niin ylpeä itsestäni ja siitä mihin kroppani oli pystynyt. Ja vaikka synnytys olikin kivulias, olisin valmis tekemään saman uudestaan. Kata sanoi että olin tehnyt suuren työn. Eetukin oli ollut niin huikea, hän osasi tukea ja ohjata minua juuri oikealla tavalla. Sillä hetkellä huone tuntui olevan täynnä onnea ja rakkautta.

Kätilö ohjasi meidät viereiseen huoneeseen, jossa odotettiin istukan syntymää ja vauva sai tulla rinnalleni ihokontaktiin kokeilemaan imemistä. Vauva lähti heti imemään rintaa hyvin. Istukan synnyttyä Eetu sai leikata napanuoran ja otimme vauvasta kuvia. Kätilö paineli vielä kohdun ja sanoi etten ollut revennyt lainkaan, ei edes ainuttakkaan nirhaumaa. Sain mennä suihkuun ja sillävälin vauvaa pestiin ja mittailtiin. Vauva oli 4070g, 51cm ja päänympärys 35cm. Ihana pullukka poika.

Kuuden tunnin iässä tehtiin vauvalle lääkärintarkastus. Minulla ja vauvalla oli kaikki kunnossa ja imetys sujui, joten saimme luvan lähteä vauvan kanssa kotiin. Eetun isä tuli Onnin kanssa hakemaan meidät. Onni istui autossa ja näytti kasvaneen yönaikana isoksi pojaksi. Ajoimme kotiin ja Eetun isä haki meille ruokaa. Tuntui niin omituiselta olla kotona, vastahan me olimme lähteneet synnyttämään. Onni otti vauvan ihanasti vastaan ja halusi heti pussailla ja halailla. Meidän perhe tuntui niin täydelliseltä juuri nyt.

– Sara Karhusola, 25, Helsinki

Synnytys

Syöksyllä maailmaan

Oksensin joka päivä koko raskauden ajan ja voin todella heikosti niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Oksentelu ja 2-vuotias vilkas esikoinen veivät voimat. Liitoskivut piinasivat ja oli tosi kurja olla. Tuntui raskaalta ajatella pitkää kivuliasta synnytystä. Tällä kertaa kuitenkin päätin olla viisaampi kuin edellisessä synnytyksessä ja ottaa asioista selvää ja valmistautua hyvin synnytykseen. Pyysin doulaksi minulle tutun ihmisen joka on aiemminkin ollut synnytyksissä mukana. Lisäksi kävin vyöhyketerapiassa. Vyöhyketerapeutin kanssa puhuimme paljon hoidon aikana tulevasta synnytyksestä. Vyöhyketerapeuttini sanoi doulalleni heidän kohdatessa ovella, että kannattaa laittaa teltta sairaalan pihaan jos meinaa synnytykseen keretä. Tämä nauratti minua kovasti ja luulin sen olevan hauska vitsi. Toisin kuitenkin kävi.

Lasketun ajan lähestyessä minua supisteli jokseenkin kovasti. Paria päivää ennen laskettua aikaa alkoi minulla 10-20min välillä olevat supistukset. Ne eivät kuitenkaan tehneet niin hirveän kipeää, että olisin näytille lähtenyt. Synnytystä edeltävänä yönä kuitenkin aloin tuntea kuinka pissa tuli housuun joka supistuksella. Tunsin oloni jotenkin noloksi kun tällä tavalla alkaa valua housuun. Soittelin synnärille miettien voisiko pissa sittenkin olla lapsivettä. Synnärillä oltiin sitä mieltä, että pissaa se varmaankin on ja johtuu siitä, että lantionpohjalihakseni eivät ole ihan parhaimmassa kunnossa. He eivät nähneet syytä tulla vielä näytille. Tämä sopi minulle mitä mainioimmin. Ei minulla ollut mikään kiire päästä synnärille ennen kuin on tosi kyseessä.

Istahdin koneelle hetkeksi puhelun jälkeen ja yhtäkkiä lapsivesi hulahti rakkaalle konetuolilleni. Kello oli tällöin 1.30 ja soitin doulalleni kertoakseni, että lähden käymään näytillä. Sanoin, ettei tarvitse pitää kiirettä kun supistusten väli on kuitenkin niin iso. Minua jännitti kovasti, mutta en kovin kauaa kerennyt miettiä asiaa sillä suljettuani puhelimen supistukset vetivät minut kontilleen. Konttailin ympäri asuntoa ja huusin miestäni hereille. Mieheni rauhoitteli minua ja soitti taksin. Oli ihanaa kuinka rauhallisena hän pysyi, vaikka näki minusta pienen paniikin. Hän myös pakkasi kameran ja puhelimen laukkuuni.

Olin kontillaan eteisen lattialla ja tuntui siltä että pitää ponnistaa. Huusin hysteerisenä ”nyt se tulee” ja mietin pitääkö repiä housut jalasta pois. Pelotti ihan hirveästi. Entä jos vauva syntyisikin kotiin. Siihen en ollut ollenkaan valmistautunut. Esikoinen heräsi ja pussasin häntä poskelle ja kerroin, että sisko syntyy nyt. Kerroin, että aamulla voi tulla katsomaan siskoa isin kanssa. Tämä sai minut tuntemaan oloni rauhalliseksi.

Supistusten välillä pääsin taksiin. Olin vieläkin siinä luulossa, että tässä menee vielä useita tunteja ennen kuin vauva syntyy. Kerroin taksikuskille synnyttäväni ja sanoin, että voisi ajaa rivakkaan nyt kuitenkin. Taksikuski selvästi kauhistui tilanteesta. Vielä enemmän kauhuissaan hän oli kun supistuksen tullessa aloin mylviä eläimellisesti ja huusin kaikki kirosanat mitä osasin. Koitin pidätellä vauvan tuloa kaikin voimini. Taksikuski ajoi lujaa ja hoki ihanasti koko ajan ”ei ole mitään hätää, kohta olemme perillä”. Kuskin jatkuva rauhottelu sai minut pysymään rauhallisena kaikesta huolimatta.

Lyhyen, mutta ikuisuudelta tuntuvan ajomatkan jälkeen avasin auton oven synnärin pihassa ja lensin polvilleni maahan. Kello oli tällöin 2.05. Taksikuski haki kätilöt sisältä ja he raahasivat minut sisälle. Mylvin, että halua ykköshuoneeseen jossa on amme. Kätilöt nauroivat, että en minä enää mihinkään ammeeseen ehdi. Minuakin nauratti. En ollut tajunnut muka, että vauva tulee ihan just nyt, vaikka olin pidätellyt vauvan tuloa koko matkan sairaalaan.

Menimme synnytyssaliin kiireen vilkkaa ja minulta otettiin pikapikaa housut pois jalasta. Minut käskettiin sängylle makaamaan. Hoin kuinka haluan synnyttää pystyssä, mutta sitten tunsinkin kuinka vauvan pää työntyi ulos. Minua pyydettiin kokeilemaan ja tunnustelin vauvan päätä hellästi. Samalla tunsin kuinka supistus tulee ja ponnistin. Vauva syntyi klo 2.14.

Sain rakkaan tyttäreni rinnalle ja olo oli tosi pökkyräinen ja hämmästynyt. Hän alkoi imeä rintaa kuin vanha tekijä. Edellinen synnytys oli ollut pitkä ja tuskallinen. Nyt vauva syöksyikin maailmaan valtavalla kiireellä. Oli sellainen olo, että voisin synnytellä pari kolmekin vauvaa vielä samaan syssyyn.

Hoitajat alkoivat katselemaan vahinkoja alapäässäni ja samalla saapui doula. Hän silitteli minua päästä kun hoitajat parsivat pimppiäni kasaan.  Doulani oli suureksi avuksi synnytyksen jälkeisissä hetkissä.

Olo oli ihan uskomaton. Sain lasillisen appelsiinimehua ja en oksentanut sitä ulos. Kaikki hormonit hyrräsivät valtavalla voimalla ja olo oli mitä mainioin. Hoitajat sanoivat, että kummallakaan meillä ei olisi ollut hätää vaikka lapsi olisi päättänyt tulla eteiseen.

44 minuutin uskomaton synnytysmatka päättyi valtavaan onneen ja rakkauteen. Olin mykistynyt tämän synnytykseni voimaannuttavasta vaikutuksesta. Lapseni katsoi minua syvälle silmiin ja tervehti minua katseellaan. Olin ihan onnesta sekaisin.

 

– Mari Karjalainen, Loimaa